Konsertti- ja levyarvosteluja

Kun Juki Välipakka debytoi jazzlaulajana oman yhtyeensä kanssa 1995, ennustin, että
hän pääsee pitkälle. Nyt on päästy: estradilla nähtiin mukaansatempaava ja
huumorintajuinen esiintyjä, ilmaisuvoimainen tulkitsija ja Euroopankin mittakaavassa
taitava miespuolinen jazzlaulaja. Suomessa Välipakka on ainoa laatuaan.”
Jukka Hauru, Helsingin Sanomat 13.3.2001

”Jos muistiin ja ymmärrykseen on luottamista, Juki Välipakka on ainoa oikea
miespuolinen jazzlaulaja, joka on vieraillut Kuopion jazzklubilla. Menestyvät nuoret
naiset näyttävät valloittaneen suomalaisen jazzlaulun kentän. Ja heitä on useita.
Nimenomaan tätä taustaa vasten Juki Välipakan viimeperjantainen konsertti oli
vakuuttava todistus miehen kypsistä, peräti hallituista vokaalitaidoista.”
”Välipakka antoi scat-soolon tulla kuin konekiväärin piipusta. Se villitsi yleisön”
Pauli Vesakas, Savon Sanomat 21.3.2004

”Välipakan tummana soivassa äänessä olisi aineksia modernin Suomibossan
symboliksi.”
Tero Hautamäki, 7.3 1999

”Suomalaisesta jazzista ovat puuttuneet mieslaulajat. Nyt asia on saanut käänteen:
László Sülen yhtyeen laulusolisti Juki Välipakka osoittautui hienoääniseksi ja taitavaksi
jazzin tulkitsijaksi.”
Marita Nyrhinen, Ilkka 7.6.1999

”Illan tähdeksi nousi...Juki Välipakka”
” Viidesti Suomen parhaaksi miespuoliseksi jazzlaulajaksi valittu Välipakka edusti sitä
kansainvälistä tasoa jota hyvältä jazzfestivaalilta vaaditaan.”
”...Välipakan äänenkäyttö on maassamme omaa luokkaansa. Hän Hallitsee syvän
hunajabaritonin, vikkelän scatin, falsetin ja kurkkulaulun lisäksi myös vahvan
sisäistyneen tulkinnan.”
Jukka Hauru, Helsingin Sanomat 12.6 2005

”Juki Välipakka har både utmärkt röst och bra scenkänsla. Den i jazz så viktiga timingen
har Välipakka under perfekt kontroll, och hans register startar lågt men slutar hög.”
Jan-Erik Holmberg, Hufvudstadsbladet 12.6 2005